"Karjalaisuus on elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista, elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta, unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
-Karjalan Liitto

maanantai 5. joulukuuta 2011

tiistai 29. marraskuuta 2011

KIITOS JA JOULURAUHAA

Lämmin kiitos kaikille kerholaisille kuluneesta vuodesta. Meillä on ollut paljon tapahtumia ja te olette kaikki ahkeroineet suurella sydämellä ja kantaneet kortenne kekoon. Viimeinen kerhokokoontuminen on 12.12. ja sitten voimme kaikki käydä joulun viettoon:

Piparin tuoksu, kiire ja juoksu.
Ainainen hoppu, nyt se on loppu!
Seisahdu hetkeksi, lopeta touhu,
luoksesi saapuu oikea joulu!

Ensi vuonna Karjalan Liiton teemana ovat Kädentaidot, voisiko osuvammin olla. Toivotan kaikille joulurauhaa! - Sari -

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

NAISTOIMIKUNNAN KÄSITYÖKILPAILU 2012

Karjalan Liiton naistoimikunnan
Vuoden käsityökilpailu 2012

Kirjokintaat ja kinnasneulatyöt


Kirjokintaat ja kinnasneulatyöt ovat vuoden 2012 kilpailutöitä.
Kilpailuaika on 29.2.2012 mennessä.

Käsityökilpailu järjestetään Karjalan Liiton naistoimikunnan toimintana. Osallistuminen edellyttää Karjalan Liiton jäsenyyttä tai osallistumismaksun maksamista.

Kilpailutyöt toimitetaan kunkin piirin kilpailuvastaavalle, joka on yleensä piirin naistoimikunta. Piirissä valitaan sarjojen kolme parasta toimitettavaksi valtakunnalliseen kilpailuun. Valtakunnallisen kilpailun työt arvioidaan liiton naistoimikunnan kevään kokouksessa, vuonna 2012 siis Lahdessa. Arvioinnissa voidaan käyttää asiantuntijaraatia tai -henkilöitä.

Sarjajako:

A.
1.) Kirjoneulekintaat
2.) Kirjovirkatut kintaat
3.) Kirjotut kintaat (neulottu, virkattu, huovutettu, koukuttu tms. kinnas, ja siihen on tehty kirjontaa)

B.
1.) Kinnasneulakintaat
2.) Kinnasneulalla tehdyt muut työt

Liiton naistoimikunta pidättää oikeuden muuttaa esimerkiksi sarjajakoa arvioinnin yhteydessä.

Kilpailutöiden palautumisesta tekijälleen vastaa piirin henkilö, joka on työn vastaanottanut. Ohjeissa tulee tietoa työn merkitsemisestä riittävillä tiedoilla ennen toimittamista eteenpäin.

Piirien naistoimikuntien/piirien tulee vastata kaikista mahdollisista postitus- tai toimituskuluista.
Ei-jäsenten osallistumismaksu on kymmenen euroa.
Piirit voivat neuvotella kilpailutöiden tekijöiden kanssa, jos tekijä haluaa mahdollisesti luovuttaa työn piirin käyttöön esimerkiksi varainhankintaan.

Liiton kilpailussa palkitaan vain kilpailuohjeen mukaisesti valmistettuja töitä.
Yleisesti arvioinnissa kiinnitettään  huomiota työn siisteyteen ja huolellisuuteen, innovatiivisuuteen, kauneuteen ja toimivuuteen sekä työn vaativuuteen käytettävän ajan ja materiaalin suhteen.

VUODEN KÄSITYÖKILPAILU


OHJEET JA SÄÄNNÖT


KILPAILUAIKA: 

29.2.2012 mennessä. Tulokset julkaistaan Liiton naistoimikunnan kevätkokouksen jälkeen toukokuussa 2012.

 

KILPAILUTYÖ:

Kirjokintaat ja kinnasneulatyöt

SARJAJAKO:

A.
1.) Kirjoneulekintaat
2.) Kirjovirkatut kintaat
3.) Kirjotut kintaat (neulottu, virkattu, huovutettu, koukuttu tms. kinnas, ja siihen on tehty kirjontaa)

B.
1.) Kinnasneulakintaat
2.) Kinnasneulalla tehdyt muut työt

OSALLISTUMINEN:

Työt lähetään kunkin alueen Karjalaisseurojen piirin kautta. Osallistuminen edellyttää Karjalan Liiton jäsenyyttä ja näin on myös mahdollista saada työn toimituskulut omalta seuralta tai piiriltä. Liittoon kuulumaton osallistuja maksaa osallistumismaksun, jonka suuruus ilmoitetaan kilpailutiedotteessa.

KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ:

Karjalan Liiton naistoimikunta pidättää oikeuden muuttaa esimerkiksi sarjajakoa arvioinnin yhteydessä, mikäli kunakin vuonna annettu kilpailutehtävän luonne antaa siihen aihetta. Arvioinnin tekee naistoimikunnan kokous mahdollisesti asiantuntijoiden avustuksella. Kilpailussa palkitaan vain kilpailuohjeen mukaisesti valmistettuja töitä.

KILPAILUTYÖN MERKITSEMINEN

Tekijän nimi ja osoitetiedot, perusseura sekä piiri merkitään työhön lujasti ja niin, että ne eivät ole näkyvissä työtä arvioitaessa. Kilpailutöiden palautumisesta tekijälleen vastaa piirin henkilö, joka on työn vastaanottanut.

KARJALAISSEUROJEN PIIRIN TEHTÄVÄT:

Käsityökilpailutyöt toimitetaan kunkin piirin kilpailuvastaavalle, yleensä piirin naistoimikunnalle.
Mihinkään piiriin kuulumattomat suku- ja pitäjäseurojen jäsenet lähettävät työnsä sen piirin kautta, minkä alueella on seuran kotiosoite.

Piirissä valitaan sarjojen kolme parasta toimitettavaksi valtakunnalliseen kilpailuun.

Piireissä arvioinnin tekee kilpailuvastaava naistoimikunnan tai piirikokouksen avustamana. Piiri voi palkita sinne lähetettyjä töitä niin halutessaan.

Piirien naistoimikuntien/piirien tulee vastata valtakunnalliseen kilpailuun lähetettyjen töiden toimituskuluista. Piiriin kuulumattoman kilpailijan on vastattava itse piirin kilpailuun asti myös työn palautuskustannuksista.

Piirit voivat neuvotella kilpailutöiden tekijän kanssa, luovuttaako tämä työn piirin käyttöön esimerkiksi varainhankintaan muun muassa myyjäisissä tai arpajaisissa.


 KAIKKI MUKAAN!

maanantai 7. marraskuuta 2011

Muistutukseksi ennen joulua!

Aika tuntuu vilahtavan tosi nopeaan. Vaikka ei lumesta ole tietoakaan, on joulu tuossa tuokiossa. Tässä muistutuksena muutamia tapahtumia ennen joulua:

MYYJÄISET 19.11. klo 10-13

UUSI NÄYTELMÄ:Miniän virsi
ensi-illassa 12.11. Klo 15 (lippuja saatavana)
Ma 14.11. Klo 18 - muutamia paikkoja vielä
La 19.11. Klo 15 ja 18 - paikkoja vapaana vielä
Lippuvaraukset Miralta.

KARJALAKUORON
joulukonsertti Ruusukorttelissa 10.12. Klo 16.

JOULUJUHLA 11.12. klo 15

Kaikki mukaan.

PYHÄINMIESTENPÄIVÄ 5.11.

Perinteinen pyhäinpäivän seppeleenlaskutilaisuus Turun hautausmaalla, ensin Karjalaan jääneinen muistomerkillä klo 12

ja tämän jälkeen ortodoksisella hautausmaalla 12.30.

Karjalakuoro lauloi molemmissa tilaisuuksissa.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

KANSALLISPUKUKIRJA

Hieno uusi kirja ilmestyi postilaatikostani eilen. Leena Holstin kirjoittama Kansallispuku. Jo selailun perusteella voin sanoa, että se on lukemisen ja katsomisen arvoinen. Kauniita valokuvia, piirroksia, perusteita. Ja puvut ovat 'runsaita'.

Ilahdutan teitä kuitenkin kuvilla, jotka eivät ole kansallispuvuista. Ne on otettu samaisesta kirjasta ja
ne ovat juhlallisemmat sormikkaat:

torstai 20. lokakuuta 2011

ROHKELIKKO

Neulakintaan teko on viime vuosina kiinnostanut monia. Useat muistavat mummon/äidin tehneen sellaisia, mutta oma oppiminen on jäänyt ehkä muutaman yrityksen varaan.

Itseasiassa itsekin pidin sitä vaikeana ja kartoin monta vuotta tarttumasta neulaan..no sitten kun siihen tartuin jäin koukkuun. Se on niin mukava tapa tehdä kinnas. Olen kokeillut myös paperinarua (metallisella, mummon vanhalla neulalla), juuttia, pellavanarua ja kaikki onnistuu. Sillä saa tehtyä korin, pussukan ja kassin mainiosti.

Olemme muutaman kerran yrittäneet järjestää kurssia asian tiimoilta, mutta ne ovat yleensä kuivuneet osallistujapulaan. Siksipä meille voi tulla tavalliseen kerhoiltaan vierioppimaan. Tänä syksynäkin on kolme rohkelikkoa ja yksi heistä on mies...

Vuosia sitten meillä oli samaa tekniikkaa opettelemassa nuorimies, jonka muistan valmistaneen mm. villapaidan neulakintaalla!

Juu, näette oikein kahvi ja pulla kuuluu asiaan!

tiistai 18. lokakuuta 2011

Lisää nuttuja

Tässä villakankainen Korpiselkä suhai, jonka tekijä ei ollut ihan tyytyväinen siihen, että feresin olkaimet näkyvät edessä ja olalla. Mutta hän ratkaisi sen siten, että sitten laitetaan huivi peittämään olkia. Pyrstö on komea.


Kuvat on otettu kännykkäkameralla, joten laatu ei valitettavasti ole kovin erinomainen. Toinen Korpiselkäinen oli tehty pellavasta ja reunukset silkistä:
Kaavat näihin on Taina Kankaan tekemät, Kansallismuseon esikuvien perusteella. Kun saamme kaikki kymmenen valmiiksi, niin sitten otamme varmaan ryhmäkuvan, kun tuolla Osaavan Naisen aikana ei ehtinyt sellaista näistä valmiista napata.


Osaavat naiset

Viime viikonloppu kului tiiviisti Osaava Nainen tapahtumassa. Osastomme oli B-hallissa ja meillä oli esillä kirjoneulelapasia, -kintaita ja -sukkia rajantakaisesta Karjalasta. Neuloimme niitä viime keväänä innolla Karjalaisille kesäjuhlille ja ne ansaitsivat mielestämme toisen esittelyn. Usein ihaillaan virolaisten tapaa hyödyntää perinteitään, meiltä löytyy ainekset samaan:
Yksi kerholaisistamme lähestulkoon 'höyrähti', kauniisti sanoen Koiviston neulesormikkaisiin, niitä ja muita, kuten Kuolemajärven ja Antrean malleja on jo syntynyt eri langoista ja projekti sen kuin jatkuu, tässä näyte:

Tällä hetkellä Vuorelman Satakielestä näyttäisi tulevan kaunein ja tasaisin lopputulos...saas nähdä mitä seuraavaksi.

Meillä oli nuttukurssi syyskuun alussa ja tavoitteena saada nutut valmiiksi tänne esille. Ihan kaikki eivät saaneet omaansa valmiiksi, mutta viisi kappaletta oli näytillä:


Valitettavasti tässä kamerassa ei ollut enempiä kuvia, mutta laitamme uuden postauksen näistä, sillä niin hienoja niistä tuli. Loput valmistuvat varmasti lähitulevaisuudessa.

Meillä oli kaksi työnäytöspistettä, toisessa neulottiin kintaita kinnasneulalla ja toisessa virkattiin ketjuvirkkauskuvioita. Molemmissa pisteissä riitti kiinnostuneita välillä ihan tungokseksi asti. Näytillä oli myös aiemmin valmistettuja ketjuvirkkauksin koristeltuja pusseja, pussukoita, liinoja, pyyhkeitä...

Ja olipa eräs mummo hurahtanut amigurumeihin, kun lapsenlapsi sellaisesta kiinnostui:
Kiitos kaikille osallistujille. Tämä oli tämän vuoden toinen suuri ponnistus kesäjuhlien jälkeen. Nyt voimme kerätä voimia ja keskittyä jälleen tekemisiin. Uusia neulakintaan oppijoita oli jo maanantaina tullut paikalle, joten eiköhän toiminta jatku vilkkaana.

maanantai 10. lokakuuta 2011

VALMISTA! JA VALMISTUVAA

Viime viikot ovat olleet työntäyteisiä monella tavoin. Tänään astuivat ensimmäiset valmiit Korpiselkäsuhait estradille:


Ensimmäisenä tämä pinkki ihanuus, kuin karamelli. Tekijän mielestä aivan ihana päällä. Ja pyrstökin on komea. Lisäksi siinä on itsetehdyt sydännauhat edessä kiinnittimenä:

Seuraavana sisäänasteli villakankainen Korpiselkä, valitettavasti etupuolen kuva epäonnistui ja huomasin sen vasta nyt, mutta viikonloppuna lisäkuvia:

Komea pyrstö siinäkin. Ja viimeisenä asteli sisään silkkinen:



Joten ensimmäiset valmistuvat olivat kaikki Korpiselkäisiä ja ne matkaavat viikonlopuksi esiintymään Osaava Nainen -tapahtumaan B-hallin osastolle 285, jossa esillä myös monenlaista muuta, esimerkiksi:

Joten tervetuloa katsomaan.



tiistai 20. syyskuuta 2011

ENSIMMÄINEN SYKSYN MAANANTAI

Niin se pyörähti tämä syksy jälleen käyntiin. Vaikka eilen satoi ja tuuli vihmoi, aika moni oli uskaltautunut liikkeelle. Hyvä olikin, sillä meillä on vajaa kuukausi saada suunnitelmat viimeisteltyä ja asiat kuntoon seuraavaa näyttelyä varten.



Menemme Osaava Nainen tapahtumaan lokakuussa ja sinne kokoamme käsityönäyttelyn, en paljasta vielä mitä kaikkea, mutta perinnettä kunnioittaen kuitenkin. Lisäksi meillä on siellä työnäytöksiä ja messuilijat pääsevät kanssamme opettelemaan joitain käyttämiämme tekniikoita. Alkuvalmisteluthan näissä aina on ne suuritöisimmät, mutta kun ne kunnolla tekee, niin muu sujuu kuin tanssi :).

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

VILKAS VIIKONLOPPU UUSIA SANOJA JA MONENLAISIA SAUMOJA

Viime keväänä kerhomme päätti ilahduttaa itseään varaamalla Soja Murto-Hartikaiselta luennon ja kurssin, jotain uutta ja vanhaa. Luennon aiheena olivat sarafaanit ja feresit, kurssilla valmistettaisiin feresin kanssa käytettävät päällysvaatteet joko Korpiselkä suhai tai Salmilaisen nuttu.

Oliskohan se siinä??

Perjantai toi mukanaan paljon uusia sanoja; rätsinöitä, peretniekkoja, suorasarafaani, kiilasarafaani, pyrstöt ja mitä kaikkea. Tietoa tuli monenlaista, uutta ja joskus kuultua, mutta varsin mielenkiintoista. Lauantaiaamuna aseteltiin pöydille ompelukoneita ja tutustuttiin kankaisiin, joita oli hankittu. Sojalla oli mukanaan monenlaisia malleja - värikirjavista puuvillaisista arvokkaisiin brokadinuttuihin. Kaikille oli yhteistä komea pyrstö. Parin tunnin kuluttua ensimmäinen leikkauslupa oli saatu ja sakset suihkivat. Toiset vielä piirsivät kaavoja ja tekivät tarvittavia muutoksia. Onneksi edellisenä iltana oli jo ehditty tutustua malleihin, silti oli vaikea tehdä päätöstä, kumman valitsisi. Päivän päätteeksi joku vielä otti illaksi kotitehtäviä, toiset olivat valmiita nostamaan jalat pöydälle ja lepäämään.

Sunnuntaina jatkui saksien suihke, koneen surina ja iloiset naurunpyrskähdykset. Meinattiin pyrstöstä uutta essumalliakin. Sen opimme, että viikonloppuna ei kohtuullisella työnteolla nuttua valmisteta, kotitöitä jäi jokaiselle, mutta hyvässä mallissa ja tavoitehan olikin, että valmista on lokakuun puolivälin jälkeen esillä. Arvatkaapa missä?
Kiitokset opelle, mummoilta.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

KARJALARAANUN LANGAT

Mummoni kutoi aikanaan värikkään Karjalaraanun itselleen ja siitähän jäi lankoja yli. Kun ne muutama vuosi sitten tulivat minulle, varastoin ne laatikkoon myöhempää käyttöä varten. Kun olin menossa kutomaan pirtanauhaa Käsityöläismuseoon, päätin ottaa langat kokeiluun. Puolalla olevista langoista loin loimen ja sainkin aikaan mukavan värikkään ja pirteän loimen. Nauhalla on jo paikkakin katsottuna.

maanantai 22. elokuuta 2011

Käsityötaidon päivät

Käsityöläismuseossa järjestetään vuosittain käsityötaidon päivät elokuussa. Tänäkin vuonna mukana oli useita Kultaisenomenan killan jäseniä esittelemässä taitojaan. Lue lisää täältä.
Kerholaisinamme on kiltalaisia, jotka ovat olleet mukana vuosia ja silloin tällöin on muutamia kerhomme taitajia pyydetty mukaan. Tekeehän se tapahtumasta elävämmän, mitä enemmän on nähtävää. Tällä kertaa mukana olivat neulakintaantekijä, lautanauhan kutoja, viitelöijä, pirtanauhankutoja, unohtamatta tapahtuman vaatetuksesta vastaavaa henkilöä.

Sunnuntaina esiteltiin lavalla museoalueella käytetyt puvut muotinäytöksessä. Se oli kyllä valaiseva tilaisuus pukujen taustoihin. Hieno juttu.

Sarafaanit ja feresit tutuksi

Perjantaina 9.9.2011 klo 18 alkaen luennoi 'Kansallispukukolmosten'  Soja Murto-Hartikainen  sarafaaneista ja fereseistä. Paikkana on Auralan kansalaisopiston Aurora-sali (kerrostalon A-rapussa) Satakunnantie 10. Ilmottautumiset sähköpostilla: sari.suuronen (at) gmail.com 5.9. mennessä.

Käy tutustumassa Kansallispukukolmosiin täältä.